keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Muistoja Kirkkonummelta


Professori Heikki A. Reenpää

Paikallishistoriasta ja mielenkiintoisista tarinoista pitäville ihmisille oli Kirkkonummen kirjaston Porkkala-salissa tänään tarjolla tilaisuus kuulla professori Heikki A. Reenpää esitys Kirkkonummen historiasta ja omakohtaisista paikkakuntaan liittyvistä muistoista. Kustannusosakeyhtiö Otavan pitkäaikaisena johtajana ja arvostettuna kulttuurihenkilönä tunnettu Reenpää veti salin täyteen kiinnostuneita kuulijoita.

Lapsesta asti Kirkkonummella lomiaan viettäneen ja myöhemmin tukevammin Kirkkonummelle asettuneen Reenpään varhaisimmat Kirkkonummelle liittyvät muistot ovat jo 1920-luvulta, jolloin Reenpäillä oli huvila Hvitträskin kartanon naapurissa. Itseasiassa Reenpäillä oli oma osansa maineikkaan Hvitträskin kartanon rakentamisessa, sillä esitelmöitsijän isosisä, jonka sukunimi vielä vuosisadan alussa oli Rehnquist, toimi välikätenä Eliel Saarisen ostaessa maata tulevalle kartanolleen paikalliselta jäärältä, joka ei halunnut myydä maitaan suomenkieliselle henkilölle.

Reenpää kertoi paljon nykyisestä kotikartanostaan Lovisalundista, jonka historia ulottuu useamman vuosisadan taakse ja jota on isännöinyt aikanaan mm. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoistakin tuttu sotapäällikkö von Döbeln. Lovisalund on nykyään entisöity vanhan mallin mukaisesti ja rakennuksessa on vielä muutama alkuperäinen hirsi 1700-luvulta.

Historiallisten muisteloiden lisäksi Reenpää teki myös nykypäivään liittyviä huomioita ja korosti Kirkkonummen mahdollisuuksia elinvoimaisena alueena, joka ei ole betoniviidakko eikä unelias maalaiskunta. Kirkkonummelaisten tulisikin hänen mukaansa kehittää kuntaansa ja olla ylpeitä kirkkonummelaisia.

Esitelmöitsijä väläytteli myös mahdollisuuksia yhdistää Kirkkonummi, Siuntio ja Inkoo, joiden historiallinen ykseys läntisen Uudenmaan sydänalueena tuli esitelmässä hyvin esiin. Yleisössä oltiin kiinnostuneita kuulemaan miten Reenpään ajamalle Karjalan palautus-asialle kuuluui, mutta mitään suuria uutisia ei professorin mukaan tältä rintamalta kuulunut.

Ei kommentteja: